Luovuus ei riitä ilman suuntaa.
Hyvä sisältö näyttää hyvältä, mutta ennen kaikkea se kiinnostaa oikeaa yleisöä ja vie yritystä kohti tavoitetta. Siksi jokainen kokonaisuus alkaa liiketoiminnan, asiakkaiden ja kanavien ymmärtämisestä.
Loimukeisarin Rullaamo
Erottuva konsepti oli jo olemassa. Tehtävänä oli tehdä siitä valtakunnallisesti kiinnostava someilmiö. Sisällöt keräsivät kesän aikana yli miljoona näyttökertaa ja tavoittivat jo ensimmäisen kuukauden aikana yli 200 000 ihmistä eri puolilla Suomea.
Näkyvyys ei jäänyt ruudulle: sisältö muutti asiakkaiden tapaa löytää ja ostaa tuotteita sekä kasvatti myyntiä huomattavasti.
Concierge Jussi Lehtinen
Concierge Jussi Lehtisen vahvasta palveluosaamisesta rakennettiin tunnistettava henkilö- ja asiantuntijabrändi. Napakat, näkemykselliset lyhytvideot toivat Jussin kokemuksen uuden yleisön eteen ja kasvattivat hänen tunnettuuttaan nopeasti.
Ensimmäisten kuuden viikon aikana sisällöt keräsivät yli miljoona näyttökertaa ja tavoittivat yli 300 000 ihmistä.
Katuruokakarnevaalit
Vastuu Katuruokakarnevaalien digimarkkinoinnista siirtyi meille kesken tapahtumakauden. Uudistimme sosiaalisen median ilmeen ja kokosimme sisällöntuotannon, Meta-mainonnan sekä paikallisryhmien markkinoinnin yhdeksi johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi.
Uusi toimintamalli kasvatti tapahtumien paikallista näkyvyyttä ja ohjasi yleisöä tehokkaasti tapahtumasivuille.
Neituri Manor
Neituri Forest Manor -projektissa tavoite oli erilainen. High-end-majoitukselle ei lähdetty tavoittelemaan mahdollisimman suuria katselumääriä, vaan rakentamaan visuaalisesti viimeisteltyä sisältömaailmaa oikealle yleisölle.
Elokuvallinen sisältö vahvistaa korkean profiilin matkailijoiden mielikuvaa Neiturista ja Suomesta poikkeuksellisena, yksityisenä ja korkeatasoisena matkakohteena.